perjantai 16. kesäkuuta 2023

Kesäkuu 2023 - Kiitos korkosuojaus!

Lämmin kesä koitti kylmien viikkojen jälkeen. Olen päässyt jo vähän lomailemaan, ja virallisesti olen lomalla koko heinäkuun. Ihanaa, kun kesää on vielä paljon edessä!

Saamme kesäkuussa ylimääräistä tuloa talon vuokrauksesta 1400 € (pääomatuloja, joista menee vielä vero). Se raha on tarkoitus käyttää lomailuun. Eipä tarvitse tuhlata lomaan palkkarahoja, ainakaan kovin paljoa.

Meilläkin nousi nyt asuntolainan korko. Korkosuojan ansiosta korotus oli vain noin 70€ kuukausierään. Siitä kyllä selviämme helposti. Luin juuri Valeäidin blogista, että heillä korotus kuukausierään oli noin 1300€. Meillä koko kuukausittain menevä lyhennys korkoineen jää tuon alle. Onneksi otimme korkosuojauksen lainaan aikanaan. Toki meillä velan määräkin on aika maltillinen monen pääkaupunkiseudulla asuvan velkamäärään verrattuna. Itse asiassa talolainamme putosi juuri alle 200000 euron! En tiedä, mitä tekisimme tilanteessa, jossa kuukausierä nousisi yli tonnilla. Meidän tuloilla se olisi vaikea paikka. Myydäkö talo, vai mistä rahat? Menisikö talo edes kaupaksi tässä tilanteessa? Ei voi kuin olla kiitollinen siitä, että velkaa ei ole tämän enempää (enää!).

Varat (kesäkuu 2023):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 25000 €
Yrityksen osakkeet 30000 €
Puskuritili: 5000 €
Rahastot yhteensä: 9718 € (+364 €)
Osakkeet yhteensä: 2008 € (+32 €)

Yhteensä: 415726 € (+396 €)

Velat (kesäkuu 2023):

Talolaina nro 1: 199593 € (-779 €)
Sijoitusasuntolaina:  37758 € (-221 €)

Yhteensä: 237351 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1000 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 178357 € (+1396 €)

Olen pohtinut, pitäisikö minun laskea varallisuus jatkossa vain omalta osaltani. Nythän tässä näkyy meidän yhteisen taloutemme omistuksia, tosin vain osa, kun miehelläni on muutakin omaisuutta. Voisi selkeyttää seurantaa, jos jatkossa listaisin vain omat varani ja velkani. Summat siinä kyllä pienenevät. Ja en jaksanut alkaa tehdä muutoksia listaukseen tällaisena kuumana kesäpäivänä. Palataan tähän ajatukseen ensi kuussa!
Ihanaa kesää, lomalla tai ilman!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti