keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Heinäkuu 2022 - kirppistulot paikkaavat lomabudjettia

Olimme lomareissussa, joten siksi tämä kirjoitus tulee hieman tavallista myöhemmin. Matkailimme vain kotimaassa ja yövyimme leirintäalueilla, mutta silti rahaa paloi hurjan paljon, tai siltä ainakin tuntuu, kun ei olla juuri reissattu viime vuosina. Lomaan saa uppoamaan aivan älyttömästi rahaa ihan vain Suomessa ollessakin, vaikka kuinka koettaa etsiä edullisia vaihtoehtoja. Jo pelkkä bensan hinnan nousu on tehnyt omalla autolla matkustamisesta kallista. Ekologisista syistä on toki hyvä, että bensan hinta on noussut, jos se hillitsee turhaa autoilua.

Lomailijan kukkarossa inflaatio kyllä näkyy jo muutenkin. Ja kukapa sitä haluaisi lomalla murehtia raha-asioita, joten rahankäyttö saattaa olla huomaamatta paljon reippaampaa kuin arkena. Reissussa oli ihanaa, mutta nyt kyllä lomailen kotona loppuloman todella hyvillä mielin: nukun paljon, liikun, ulkoilen, luen ja kokkailen hyvää ja terveellistä, kasvispainotteista perusruokaa perheelleni. Lämpiminä päivinä olemme uineet luonnonvesissä, ja viileämmällä kelillä vierailleet kirjastossa hakemassa lainaan kirjoja ja elokuvia ja viettäneet leffailtoja kotona. Eli kyllä edullistakin tekemistä onneksi löytyy. Ehkäpä paras vinkkini edulliseen lomailuun: tee reissuja todella harkiten, jotta voit oikeasti keskittyä nauttimaan niistä ilman rahahuolia (lyhytkin reissu virkistää), ja tee myös kotona asioita, joista nautit ja jotka rentouttavat, niin loma tuntuu lomalta kotonakin.

Itse olen järjestänyt kotimme siihen kuosiin jo vuosia sitten (kiitos KonMari!), että täällä voi oikeasti lomailla ilman, että tarvitsee murehtia tekemättömiä kotitöitä. Nyt sain taas raivattua turhaa tavaraa vähemmäksi ja pidin kirppispöytää viikon. Myynti sujui hyvin, saimme nurkista turhia tavaroita vähemmäksi ja vaikka ei suuren suuria tienestejä viikossa kertynytkään, niin vajaa satanen kuitenkin. Kyllähän sillä käy vaikka ravintolassa syömässä viisihenkinen perhe, jos ei nyt ihan todella kalliiseen paikkaan eksy. Pientä luksusta arkeen sekin.

Varat (kesäkuu 2022):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 15000 €
Yrityksen osakkeet 40000 €
Puskuritili: 1000 €
Rahastot yhteensä: 6323 € (+320 €)

Yhteensä: 406323 € (+320 €)

Velat (kesäkuu 2022):

Talolaina nro 1: 208309 € (-792 €)
Sijoitusasuntolaina:  40230 € (-233 €)

Yhteensä: 248539 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1025 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 157784 € (+1345 €)
 
Rahastot olivat pitkästä aikaa hieman nousussa. Olen sijoittanut niihin jo koko vuoden ajan 250 € kuussa ja aion jatkaakin koko vuoden loppuun.
 
Kovasti on puhuttu asuntolainojen korkojen noususta. Meillä molemmat lainat on suojattu korkoputkella seuraavien viiden vuoden ajaksi, joten meihin mahdollinen korkojen nousu ei vaikuta vielä pitkään aikaan. Olemme ottaneet putken niin matalien korkojen aikana, että se on saatu varsin edullisesti. Nyt voi sanoa, että kyllä kannatti.
 
Mitään ylimääräisiä säästöjä tästä kuusta ei kertynyt, koska lomailu on vienyt tavallista enemmän rahaa. En ole silti huolissani, sillä varallisuus karttuu tasaiseen tahtiin. Kyllä sitä syksyllä taas voi kiristää tahtia. 
 
Ihanaa kesän jatkoa itse kullekin!

torstai 16. kesäkuuta 2022

Kesäkuu 2022 - lisätienestejä

 Kesä on täällä! Juuri nyt keli ei ole erityisen kesäinen, joten voi hyvillä mielin kirjoitella vaikka blogia. Kesäkelejä on onneksi jo jonkin verran ollut. Ja eiköhän niitä vielä tule! Sää on asia johon on vain sopeuduttava, ja mitoitettava tekemiset sen mukaan.

Oma rahatilanteeni on kehittynyt oikein hyvään suuntaan: olen viimein saanut maksettua lapsilta lainaamani rahat takaisin viimeistä euroa myöten! Olo keveni kummasti. Koska en merkinnyt lainaa enkä sitä myötä sen takaisin maksua tähän kirjanpitooni, se ei nyt tässä näy, mutta tiedoksi kuitenkin, kun olen asian täällä välillä maininnut. Ja mainittakoon sekin, että lapsiin tällä ei ollut mitään vaikutusta: he ovat vielä alaikäisiä, ja kyse oli heidän säästötileillään olleista, itse säästämistäni rahoista, joihin heillä ei vielä ole käyttöoikeutta. Sen verran kuitenkin opin tästä episodista, että enää en käytä lasten tilivaroja missään tarkoituksessa. Vaikka nytkin tuntui varmalta saada rahat saman tien takaisin, tonttikaupan peruuntumisen vuoksi niin ei käynytkään ja takaisinmaksussa meni lähes vuosi. Ja koko ajan asia on vaivannut jossain määrin. Joten viimein voin huokaista helpotuksesta ja pääsen taas kerryttämään omaa varallisuuttani puhtaalta pöydältä.

Tässä tämän hetken tilanne, ja sen jälkeen asiaa lisätienesteistä:

Varat (kesäkuu 2022):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 15000 €
Yrityksen osakkeet 40000 €
Puskuritili: 1000 €
Rahastot yhteensä: 6003 € (+81 €)

Yhteensä: 406003 € (+81 €)

Velat (kesäkuu 2022):

Talolaina nro 1: 209101 € (-786 €)
Sijoitusasuntolaina:  40463 € (-230 €)

Yhteensä: 249564 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1016 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 156439 € (+1097 €)
 
Luvuissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Rahastot ovat laskussa edelleen, mutta eivät niin jyrkästi, kuin kuukausi sitten, ja pääsin nipin napin yli kuuden tonnin rajan. Puskuritilin kasvattamista kohti viittä tonnia en vielä aloittanut, vaikka varaa tällä hetkellä olisikin, sillä jätän tavallista suuremman määrän rahoja käyttöön lomakauden vuoksi.
 
Lupasin viime kerralla kertoa tällä kertaa perheemme lisätienesteistä. Me vuokraamme kotimme aina kerran vuodessa, kun paikkakunnallamme on iso kesätapahtuma, eikä paikallinen virallinen majoituskapasiteetti mitenkään riitä. Koronan vuoksi tapahtumaa ei ole kahteen kesään järjestetty, mutta nyt se viimein taas pidetään. Nyt kun meillä on mieheni perintönä saama vanha, kalustettu talo omistuksessamme, vuokrasimme myös sen. Tottakai tästä on vähän vaivaa: pitää pyykätä ja siivota sekä ennen, että jälkeen vuokrauksen, sekä löytää omalle perheelle majapaikka vuokrauksen ajaksi. Me majailemme nyt äitini luona, joinakin vuosina on itse oltu reissussa samaan aikaan.
 
Tämä vaiva on mielestäni kuitenkin pientä siitä saatuun rahaan verrattuna: viikon kahden talon vuokraamisesta saamme rahaa yhteensä 2200 €. Toki tuosta menee vielä pääomatulovero, mutta viime vuoden tappiollisesta tonttikaupasta johtuen tämänkin vuoden verotuksessa voimme tehdä hulppeat verovähennykset pääomatuloverotukseen. Tämä lisätulo (yhdessä palkan ja lomarahojen kanssa) buustasi kummasti taloutta!

Onko sinunkin paikkakunnallasi tapahtuma, jonka ajaksi voisit vuokrata kotiasi, mökkiä, asuntovaunua tms? Meillä on vuokrauksesta lähes pääosin pelkkiä positiivisia kokemuksia jo vuosien ajalta. Joskus on mietitty jopa säännöllisempää ainbnb-vuokrausta, mutta toistaiseksi tähän on jaksanut panostaa vain kerran vuodessa. Ehkä vielä joskus olemme säännöllisempiä majoittajia.

Myöhemmin kesällä voisi olla taas aika myydä turhaa rompetta nurkista lisätienestien kartuttamiseksi. Nyt en vielä ole siihen kerennyt (paitsi että myimme kaasugrillin 150 eurolla, kun tykkäämme enemmän hiiligrillistä ja sellainenkin talosta löytyy). Jos tavaraa ei enää itse tarvitse ja joku muu sen edullisesti haluaa ostaa, kaikki voittavat!

Aurinkoista kesää!

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Toukokuu 2022 - rahastot laskussa

 Kesä on jo melkein täällä! Kesällä rahatilanteeni paranee huomattavasti, koska palaan palkkatyöhön ja saan lomarahoja. Pääsen ehkä viimein kartuttamaan omaa puskuriani suuremmaksi.

Nyt toukokuussa ei ole mitään merkittävää tapahtunut: lainat lyhenevät tasaisesti, mutta rahastot ovat lähinnä laskeneet. Ilmassa on jopa pörssiromahduksen tuntua. Minulle pitkäaikaissäästäjänä sillä ei ole mitään merkitystä, nouseeko pörssi vai laskeeko. Sijoitan rahastoihin samalla tavalla 250 euroa kuussa, kuin ennenkin. Kuuden tonnin raja ei ylittynyt vieläkään, sillä laskua oli enemmän kuin tuo 250 euroa. No, ehkä pääsen uudelle tuhatluvulle sitten ensi kuussa!

Varat (toukokuu 2022):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 15000 €
Yrityksen osakkeet 40000 €
Puskuritili: 1000 €
Rahastot yhteensä: 5922 € (-30 €)

Yhteensä: 405922 € (-30 €)

Velat (toukokuu 2022):

Talolaina nro 1: 209887 € (-791 €)
Sijoitusasuntolaina:  40693 € (-232 €)

Yhteensä: 250580 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1023 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 155342 € (+993 €)
 
Pörssilaskusta huolimatta varallisuus karttuu koko ajan, kiitos lainanlyhennysten. Olen erittäin iloinen siitä, että omistan sijoitusasunnon, jossa on hyvä, tyytyväinen pitkäaikainen vuokralainen, joka maksaa velkaani pois joka kuussa ja lisäksi tuo minulle hieman positiivista kassavirtaa. Haaveilen siitä, että sijoitusasuntoja olisi muutama enemmän, mutta ehkä sitten kolmen vuoden kuluttua ostan seuraavan. Juuri nyt minulla ei ole resursseja (aikaa, rahaa) asunnon ostoon. Kaikki aikanaan.
Meillä on kesällä suunnitelmissa vuokrata sekä kotiamme, että kesämökkiämme silloin tällöin. Näin saamme vähän lisätuloa palkan päälle. Lisäksi suunnitelmissa on taas myydä turhaa tavaraa. Kesällä on aikaa ja energiaa pienten lisätienestien hankkimiseen, joten miksei niin tekisi! Tästä voisin kirjoittaa ensi kerralla lisää. Varallisuuden karttumista on mukava välillä vähän vauhdittaa!
Ihanaa ja aurinkoista alkukesää!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Huhtikuu 2022 - mies ostaa osakkeita ja perustaa yrityksen

Kevät on viimeinkin täällä!

Ilmat ovat ihanan lämpimiä juuri nyt, niin kuin viime vuoden huhtikuussakin näihin aikoihin. Takatalvea saattaa vielä olla luvassa, mutta nautitaan nyt auringosta ja lämmöstä niin kauan kun sitä kestää. Maailmalla myllertää edelleen ja uutiset ovat surullisia, mutta kevään tulo tuo jossain määrin lohtua ja toivoa siitä, että elämä jatkuu taas.

Mieheni perusti itselleen toiminimen ja aloittelee yritystoimintaa harrastusmielessä, eli ihan suuren suuri mullistus ei vielä ole kyseessä. Hän jatkaa palkkatyössään ainakin toistaiseksi aivan normaalisti. Ilahduttavaa oli, että hän osti osakkeita noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ostimme ensiasuntomme kymmenen vuotta sitten, ja silloin hän myi kaikki osakkeensa. Näin kauan kesti ennen kun hän innostui taas sijoittamaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Silloin kymmenen vuotta sitten, kun mieheni oli osakesijoittaja, minulla ei olisi sijoittaminen voinut vähempää kiinnostaa... Niin ne ajatukset muuttuvat, onneksi!

Varat (huhtikuu 2022):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 15000 €
Yrityksen osakkeet 40000 €
Puskuritili: 1000 €
Rahastot yhteensä: 5952€ (+446 €)

Yhteensä: 405952 € (+446 €)

Velat (huhtikuu 2022):

Talolaina nro 1: 210678 € (-785 €)
Sijoitusasuntolaina:  40925 € (-230 €)

Yhteensä: 251603 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1015 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 154349 € (+1461 €)
 
Rahastot ovat kovasti nousseet. Välillä on oltu jo yli kuuden tonnin, mutta ei aivan ehtinyt tähän postaukseen ne lukemat. Sahausta on edelleen ylös ja alas. Varallisuus karttuu pikkuhiljaa. Tämä on maraton, ei pikajuoksu...
 
Mieheni yritystoiminnasta on aluksi lähinnä kuluja, tuloja ei ole vielä vähään aikaan odotettavissa. En pidä kirjaa hänen yrityksensä tuloista ja menoista, enkä kirjaa hänen osakeomistuksiaan tähän ollenkaan. Ei niitä mitenkään merkittävästi vielä ole, muutamalla satasella.
 
Aurinkoista kevään jatkoa ja kesän odotusta!

torstai 17. maaliskuuta 2022

Maaliskuu 2022 - maailmalla tapahtuu, kotosalla ei niinkään

Olemme valitettavasti joutuneet todistamaan erittäin ikäviä tapahtumia maailmalla viime aikoina. En nyt kirjoita tässä niistä sen enempää, vaan keskityn asioiden taloudelliseen puoleen.

Varat (maaliskuu 2022):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 15000 €
Yrityksen osakkeet 40000 €
Puskuritili: 1000 €
Rahastot yhteensä: 5506 € (+42 €)

Yhteensä: 405506 € (+42 €)

Velat (maaliskuu 2022):

Talolaina nro 1: 211463 € (-802 €)
Sijoitusasuntolaina:  41155 € (-234 €)

Yhteensä: 252618 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1036 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 152888 € (+1078 €)
 
Varallisuus menee eteenpäin tasaista taaplausta. Rahastot ei tosin ole käyttäytyneet ollenkaan tasaisesti, mutta pahimmasta kuopasta on tultu jo vähän ylöspäin. Välillä minulla rahastot oli jo kokonaan miinuksella, mutta nyt ollaan taas plussan puolella.
 
Aloitin säännölliset lahjoitukset hyväntekeväisyyteen. Olen suunnitellut sitä jo pitkään, ja vihdoin ajatus jalostui konkreettiseksi teoksi.
 
Sain viimein maksettua velkaa lapsille takaisin, noin yhden kolmasosan verran. Kesään mennessä pitäisi olla loputkin kuitattuna. Sen jälkeen pääsen kartuttamaan omaa puskuria.
 
Tässä kuussa olen myynyt paljon tavaraa kirpparilla. Sieltä tulee jokunen satanen ensi viikolla tilille. Samalla sain nurkista pois turhia kasoja. Siisti ympäristö antaa minulle paljon energiaa keskittyä itselleni tärkeisiin asioihin, joten karsiminen silloin tällöin kannattaa ja puhdistaa niin kotia kuin mieltäkin.
 
Kaiken kaikkiaan maailman murheista huolimatta, omassa elämässä tilanne on hyvä ja rauhallinen. Tästä mennään kohti valoa ja kevättä!

tiistai 15. helmikuuta 2022

Helmikuu 2022 - helmikuussa on helppo säästää

Alkuvuosi on ollut ihanaa aikaa. Kyllä tauko työelämästä tekee hyvää. Opinnot edistyvät erinomaisesti ja jotenkin muillekin asioille elämässä on ollut pitkästä aikaa kunnolla aikaa ja tilaa. Olen vienyt kotoa kierrätykseen paljon kaikenlaista pitkään venynyttä (kuten vanhoja lääkkeitä ja paristoja) ja olen muutenkin hoitanut joitakin pitkään roikkuneita hommia. On ihmeellistä, miten paljon omaa kapasitettiani palkkatyö on viime vuosina vienyt. Tässä alkaa olla alanvaihtohaaveita mielessä ihan kunnolla, mutta edetään nyt rauhassa askel (ja kuukausi) kerrallaan.

Varat (helmikuu 2022):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 15000 €
Yrityksen osakkeet 40000 €
Puskuritili: 1000 €
Rahastot yhteensä: 5464 € (-107 €)

Yhteensä: 405464 € (-107 €)

Velat (helmikuu 2022):

Talolaina nro 1: 212265 € (-783 €)
Sijoitusasuntolaina:  41389 € (-230 €)

Yhteensä: 253654 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1013 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 151810 € (+906 €)
 
Ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa rahastojen arvo on tullut alaspäin enemmän, kuin mitä on niihin kuukauden aikana sijoittamani summa. Mutta en sure sitä, saimpahan rahastoa enemmän kerralla ostettua. Myyntiaikeita minulla ei ole, vaan kerrytän summaa pikkuhiljaa. Kyllä se taas joskus nousee.

Otsikossa julistan, että helmikuussa on helppo säästää. Se johtuu tietenkin siitä, että helmikuu on vuoden lyhyin kuukausi. Jos kuukausipalkka on säännöllinen, tarvitsee palkan helmikuussa riittää lyhyemmälle aikavälille, kuin muiden kuukausien aikana. Tämä ilmiö kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja laittaa muutama ylimääräinen kymppi vaikkapa rahastoihin, kun niitä nyt taas saa hieman halvemmalla.

Ihanaa kevättalven aikaa! Hiihtolomaa odotellessa!

tiistai 18. tammikuuta 2022

Tammikuu 2022 - vuoden 2022 taloudelliset tavoitteet

 Hyvää uutta vuotta!

Vuosi on alkanut vauhdilla. Loma meni yhdessä hujauksessa, mutta tuli todella tarpeeseen ja oli ihana. Joulu sujui mukavasti, eikä vienyt meitä vararikkoon. Pientä väsymystä jatkuvaan säästämiseen on kyllä ollut ilmassa, mutta ehkä välillä pitää olla hengähdystaukoja jatkuvasta raha-asioiden vatvomisesta. Loma tekee hyvää siitäkin. Nyt kuitenkin uudella innolla uuteen vuoteen.

Varat (tammikuu 2022):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 15000 €
Yrityksen osakkeet 40000 €
Puskuritili: 1000 €
Rahastot yhteensä: 5571 € (+310 €)

Yhteensä: 405571 € (+310 €)

Velat (tammikuu 2022):

Talolaina nro 1: 213048 € (-782 €)
Sijoitusasuntolaina:  41619 € (-229 €)

Yhteensä: 254667 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1011 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 150904 € (+1321 €)
 
Etenemistä tulee taas hitaasti mutta varmasti. Rahastot ovat taas nousseet hieman.
 
Olen jäänyt opintovapaalle työstäni, ja opiskelu tuntuu todella mukavalta. Mutta samalla se vaikuttaa niin, etten pysty säästämään ja sijoittamaan yhtä nopeasti, kuin aiempina vuosina. Onneksi tilanne on kuitenkin vakaa - varallisuus karttuu eikä kutistu.
 
 Tälle vuodelle minulla on kolme taloudellista tavoitetta:
-Maksaa lapsille takaisin lainaamamme rahat
-Kerryttää 5000 € puskuri
-Sijoittaa rahastoihin vähintään 3000 €

Tavoitteet ovat todella kovat, eivätkä toteudu ilman mieheni apua. Onneksi kesällä palaan palkkatyöhön, niin on vähän paremmat mahdollisuudet toteuttaa nämä tavoitteet. Lisäksi aion myydä nurkista turhat tavarat ja sitä kautta saada vähän ylimääräistä rahaa.

Minulla on toki muitakin tavoitteita tälle vuodelle: edetä opinnoissa ja karsia kodista turhaa tavaraa. Aion myös karsia omaa kulutusta mahdollisimman paljon. En ostele tänä vuonna vaatteita tai tavaraa, jos ei ole aivan pakko. Se kyllä liittyy siten taloudellisiin tavoitteisiin, ettei mene rahaa turhuuksiin.
 
Olen toisinaan haaveillut toisesta sijoitusasunnosta, mutta se haave on toistaiseksi jäissä. Se tavoite toteutunee aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua.

Millaisia tavoitteita sinulla on tälle vuodelle?