tiistai 19. lokakuuta 2021

Lokakuu 2021 - tontti vaihtui toiseen

Hyvää syyslomaviikkoa! Loma tulee todellakin tarpeeseen. Ihanaa, kun on aikaa pysähtyä ja ajatella. Vietän lomaa kotona, en edes kaipaa minnekään matkalle. Mikä on tietysti hyvä asia, sillä rahaa säästyy, kun ei reissaa. Rentoutua voi kotonakin: on jo käyty lasten kanssa uimassa uimahallissa, ja eilen haettiin kirjastosta kirjoja ja leffoja. Ulkoilua ja ystävien tapaamista, niistä on hyvä loma tehty. Kokkailen kotona hyviä ruokia ja vähän herkkujakin. Ja parasta on se, että saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa!

Varat (lokakuu 2021):

Talo 280000 €
Sijoitusasunto 64000 €
Tontti 15000 €
Yrityksen osakkeet 40000 €
Puskuritili: 1000 €
Rahastot yhteensä: 4679 € (+279 €)

Yhteensä: 404679 € (+279 €)

Velat (lokakuu 2021):

Talolaina nro 1: 215399 € (-787 €)
Sijoitusasuntolaina:  42307 € (-230 €)

Yhteensä: 257706 € (muutos edelliseen kuukauteen: -1017 €)
 
Varallisuus (varat - velat): 146973 € (+1296 €)
 
Takaisin otsikkoon: saimme mökkitontin myytyä. Mutta samoihin aikoihin meille tarjoutui tilaisuus ostaa omakotitalotontti alueelta, johon pääsystä olemme haaveilleet jo jonkin aikaa. Tartuimme tilaisuuteen, sillä se tuskin toistuu. Meillä ei ole rakentamisaikeita vielä moneen vuoteen, mutta jos emme olisi tätä tonttia ostaneet, niin olisi ehkä harmittanut jälkeenpäin. Nyt kuitenkin saamamme raha mökkitontista meni tähän uuteen tonttiin, ja käteisvajetta on edelleen. Pitää nyt siis säästellä palkkatuloista uutta puskuria ja maksella lapsilta lainatut rahat myös takaisin. Niinpä eteneminen on nyt tällaista hidasta.
 
Taas rahastot ovat tulleet alaspäin, ei tosin niin paljon, kuin syyskuussa. Mielenkiintoista seurata, kuinka pitkään lasku jatkuu.
 
Ihanaa lomaviikkoa, jos sinulla lomaa sattuu olemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti