Hyvää uutta vuotta!
Niin vain vuosi vaihtui taas. Aika menee kyllä hurjan nopeasti.
Alan nyt listaamaan meidän perheen varat ja velat kuukausittain. Näin seuraan varallisuuteni kehittymistä. En ole ainakaan vielä alkanut eritellä minun ja mieheni omaisuutta, koska yhteistä taloutta tässä eletään.
Tosin rahastot ovat minun nimissäni, ja jos mieheni innostuu sijoittamaan rahastoihin, niin niitä en tähän laita. Tällä hetkellä hänellä ei ole sijoituksia arvopapereissa. Myös puskuritilit ovat omiani. Käyttötilillä olevaa rahaa en tähän laita, sillä se on tarkoitettu nimensä mukaisesti käyttöön.
Talomme arvon olen määritellyt sen perusteella, kuinka paljon lainaa siitä enimmillään oli. Talon arvo on todennäköisesti suurempi, mutta koska se on vaikea vaihtaa rahaksi (jossakin on asuttava!) niin olkoon vähän alakanttiin. En ala laskea sille edes mahdollista arvonnousua. Jos talo joskus myydään, niin siinäpä sen arvo määrittyy samalla.
Mökkitontin arvo, sijoitusasunnon arvo ja miehen yrityksen osakkeiden arvo on määritelty ostohinnan mukaan. Arvo voi olla enemmän tai vähemmän, mutta en laske näille mitään arvonnousua, koska sen määrittely olisi mahdotonta.
Eli näillä mennään:
Varat (tammikuu 2021):
Talo 280000 €Velat (tammikuu 2021):
Talolaina nro 1: 222436 € (-775 €)Sijoitusasuntolaina: 44364 € (-226 €)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti